Magneettinen äänentallennus

Magneettisen äänentallennuksen historia lähtee 1900 luvun alusta, G.Marconin kokeillessa liikkuvan teräslangan magneettisuuden hyödyntämistä radioaaltojen ilmaisuun. Varsinainen äänen tallennus magneettisesti käynnistyi tanskalaisen Waldemar Poulsenin ja suomalaisen Tigerstedtin kokeilujen kautta, kun signaalin vahvistamiseen tarvittava elektroniputki oli keksitty.

Magneettinen äänentallennus perustuu nauhaan liimatun magnettisen pintamateriaalin “alkeismagneettien” suuntaamiseen ulkoisen magneettikentän avulla.

Jotta magnetismi “tarttuisi” nauhaan, pinnoitemateriaalin n.s. hysteresiskäyrän tulisi olla mahdollisimman leveä: siis kun ulkoinen magneettikenttä vahvistaa materiaalin magneettivuota, ulkoisen kentän poistuessa materiaali ei palaakaan alkutilaansa vaan muistaa suurimman osan ulkoisen kentän vaikutuksesta. Valitettavasti tämä hysteresis- ilmiö tekee magneettisen tallennuksen erittäin epälineaariseksi. Ääni on erittäin säröinen ja pienet yksityiskohdat eivät tallennu lainkaan.

Suurtaajuusesimagnetointi keksittiin Saksassa 1930-luvun lopussa “vahingossa”. Telefunkenin laboratorioissa rakennettiin kokeilumielessä erä nauhureita, joilla oli tarkoitus testata BASFin muovipohjaista magneettinauhaa. Yksi kone toimi kuitenkin odotusten vastaisesti, ja sillä äänitettäessä soundi oli puhdas, särötön ja kohinaton. Kun tutkittiin, mikä oli mennyt “vikaan”, havaittiin, että äänitysvahvistimessa oli kytketty 2 johtoa ristiin, minkä seurauksena vahvistimen takaisinkytkentäpiiri sai sen värähtelemään kuuloalueen yläpuolisella taajuudella. Sodan jälkeen pari AEG K4 kelanauhuria kulkeutui USAn puolelle, ja näistä AMPEX kehitti sitten kaupallisen tuotteen 1948. Les Paul kehitti moniraitatekniikan 1950-luvulla, millä sitten oli melkoinen vaikutus kevyen musiikin tuotantomenetelmiin.

Kelanauhuri putkiteknologialla? Vielä 1960-luvun alussa tämä olikin ainoa vaihtoehto, ja suurin osa 1960-luvun suurista hiteistä tehtiinkin nimenomaan täysin putkiteknologialla. Kelanauhurissa putkivahvistimen suuri dynamiikka ja yliohjausvara ovat muutenkin hyvin hyödynnettävissä, joten esim. nauhakompressio on mahdollista hyödyntää ilman vahvistimien säröytymistä. Maineikkaimpia putki-kelanauhureita ovat Studer C-37 sekä AMPEX 300.

Kelanahuri on edelleen studion työkaluna tärkeä, sillä on mahdollista tehdä useita temppuja mitkä eivät onnistu digitaalilaitteilla. Nauhurin puutteet ja heikkoudetkin ovat hyödynnettävissä taiteellisessa työssä. Nauhurin määräaikaishuollot ja oikeat säädöt ovat edellytys häiriöttömälle tallennukselle.

Stereonauhurit (1953) ja moniraitaäänitys (1955) tekivät kelanauhuriesta studioiden perustyökaluja, myös kotikäyttöön tarkoitetut laitteet olivat yksi yleisimmistä äänilähteistä hifi-järjestelmissä.

Kelanahuri on edelleen studion työkaluna tärkeä, sillä on mahdollista tehdä useita temppuja mitkä eivät onnistu digitaalilaitteilla. Nauhurin puutteet ja heikkoudetkin ovat hyödynnettävissä taiteellisessa työssä. Kelanauha on kokenut uuden tulemisen myös HiFi-piireissä.

Nauhakompressio

Nauhakohina

huojunta ja värinäilmiöt