Putkimikrofonit

Putkimikrofoni on kondensaattorimikrofoni, jonka vahvistinosa toteutettu putkella. Ennen FET-transistorin keksimistä tämä olikin ainoa tapa. Putkivahvistimen vaatimat käyttäjännitteet, n. 250 Voltin anodijännite sekä 6 V hehkujännite syötetään erillisestä virtalähteestä erikoiskaapelilla: phantomjännite ei siis riitä.

Putkimikrofonien valtakausi päättyi 1970-luvun alussa, mutta 1990-luvulla useat valmistajat aloittivat huippumalliensa valmistuksen uudelleen. Myös kokonaan uusia pienvalmistajia on ilmaantunut markkinoille. Putkimikrofonien yhteinen ominaisuus on kohtuullisen korkea hankintahinta, uutena tai käytettynä.

Miksi putkimikrofoni?

Erillisen virtalähteen tuottamasta kömpelyydestä huolimatta putkimikrofoni on erittäin suosittu työväline studioissa. Pohjakohinoissa ei ole juurikaan eroa vastaavankokoisella kapselilla varustettuun transistorimikrofoniin, käytännössä putkimikrofonin kohinan soundi on jonkin verran tummempi kuin transistorimikin. Yliohjaus, särö ja taajuusominaisuudet ovat myös lähes tulkoon identtiset: vahbistinkomponenttina käytettävän J-Fetin ominaiskäyrä ei eroa putken vastaavasta. Mutta subjektiivinen laatu on kuitenkin erilainen: saman valmistajan samalla kapselilla varustetun putki- ja transistorimikrofonin ero on erittäin selkeä, putkimikrofonin diskantit eivät ole läheskään niin räikeä kuin transistoriversion.

Esimerkkejä tunnetuista putkimikrofoneista:

  • AKG C-12 ja C-12A
  • Neumann CMV-3
  • Neumann U-47
  • Neumann U-67
  • Neumann KM-53, 54, ja 56